Kenelle IKKU – ikääntyneiden kuntoutuskurssit on tarkoitettu?

Ikku-kurssit on tarkoitettu yli 68-vuotiaille, on jo sairauksia, mutta niistä huolimatta toimintakykyä on vielä riittävästi jäljellä ryhmämuotoiseen kuntoutukseen osallistumiseen.

Kurssille voivat hakea kotona tai palvelutalossa asuvat. Ikku-kurssi ei ole tarkoitettu muistiongelmaisille. Ennen kurssille hakeutumista  käydään muistitestissä (MMSE), jonka tulos pitää olla yli 24. Muistitestiin voi hakeutua esim. terveyskeskuksen sairaanhoitajan vastaanotolle.

IKKU-kuntoutuskurssien tavoite

Ikku-kurssilta haetaan virkeyttä ja vahvistetaan arkista toimintakykyä. Kurssilla on mahdollista jakaa ajatuksia samanikäisten ja samanlaisessa elämäntilanteessa olevien kanssa. Kuntoutuksen tavoitteena on turvata ja ylläpitää arjen omatoimisuutta ja toimintakykyä sekä ylläpitää ja parantaa elämänlaatua. 

Sisältö ja toteutus

Kuntoutus toteutetaan kolmessa viiden vrk:n jaksossa yhden vuoden aikana. Ryhmään otetaan 10 kuntoutujaa. Ohjelmassa on monenlaisia ryhmätapahtumia ja myös asiantuntijoiden yksilötapaamisia. 

Jokaiselle kuntoutujalle nimetään omaohjaaja. Hän auttaa ja tukee kuntoutustavoitteiden asettamisessa ja niiden työstämisessä koko kuntoutuksen ajan.

Kuntoutuksen aikana on mahdollisuus asiantuntijamme kotikäyntiin, jossa arvioidaan arjen sujuminen sekä mietitään esim. mahdollisten apuvälineiden ja/tai palveluiden tarvetta. Myös omaisella tai läheisellä on mahdollisuus osallistua kuntoutukseen 2 vrk:n ajan kurssin loppupuolella.

Miten pääsee?

Ikkukursille haetaan toimittamalla meille Petreaan 

B-lausunto

Vuoden sisällä tehty muistitesti (tulos yli 24/30)

Kelan kuntoutuslomake KU 132 tai KU104 

Teemme ensin esivalinnan ja toimitamme sitten hakemukset Kelaan, joka tekee päätöksen kurssille pääsystä. 

Toimita hakemus Petreaan osoitteeseen:

Petrea kuntoutus
Satu Kiviranta
Seiskarinkatu 35
20900 Turku
Kuntoutukseen on esivalinta ja päätös kurssille hyväksymisestä tehdään Kelan toimistossa.

Lisätietoja:

Satu Kiviranta
040 192 6278
satu.kiviranta@petrea.fi

Kysy kuntoutuksesta
ma-pe klo 12-14
040 192 6295
kysykuntoutuksesta@petrea.fi

Tietosuojaseloste
Sulje ikkuna

Tietosuojaa koskeva seloste

Rekisterinpitäjä

Petrea kuntoutus (2078375-1)
Myöhemmin tässä selosteessa Yritys

Tietosuoja-asioista vastaava henkilö ja/tai yhteyshenkilö

Satu Huolman
020 754 7200
satu.huolman@petrea.fi

Henkilörekisterin nimi

Petrea kuntoutus asiakas- ja markkinointirekisteri

Kerättävät henkilötiedot

Keräämme asiakassuhteen hoitamiseksi tarpeellisia henkilötietoja, kuten asiakkaan nimi ja yhteystiedot sekä palvelun käyttäjätietoja. Keräämme henkilötiedot rekisteröidyltä itseltään sekä muista julkisista saatavilla olevista viranomaisen ylläpitämistä rekistereistä ja muista ulkoisista lähteistä, kuten kaupparekisteristä tai muusta vastaavasta julkisesta yritysrekisteristä. Lisäksi keräämme yhteydenottolomakkeiden täyttäneiden tiedot ja käytämme niitä edellä mainittuihin asiakassuhteen ylläpitämiseen liittyviin tarkoituksiin.

Henkilörekisterin käyttötarkoitus ja käsittelyperuste

Henkilötietoja käsitellään voimassa olevan lainsäädännön sallimissa rajoissa verkkopalvelun testaukseen, asiakassuhteen hoitamiseen sekä palveluista tiedottamiseen ja neuvontaan. Saatamme käyttää rekisteröidyn tietoja käyttäjätilastojen keräämiseen ja näiden analysointiin. Kerättyjä tietoja käytetään myös markkinointiviestintään. Henkilötietojen käsittely markkinointiviestintään perustuu henkilön antamaan suostumukseen yhteydenottolomakkeella. Suoramarkkinointi lopetetaan asiakkaan pyynnöstä. Henkilö voi milloin tahansa peruuttaa suostumuksensa ilmoittamalla siitä edellä mainitulle yhteyshenkilölle. Henkilötietojen käsittely voi olla tarpeen Yrityksen ja rekisteröidyn välisen asiakassuhteen oikeutettujen etujen toteuttamiseksi. Yrityksellä on oikeutettu etu käsitellä henkilötietoja markkinointi-, palvelu- ja asiakasanalyyseissa ja palvelun testauksessa. Markkinointitarkoituksiin saattaa liittyä myös profilointia. Rekisteröidyllä on tällöin oikeus vastustaa henkilötietojen käsittelyä.

Henkilötietojen käsittelijät

Henkilötietoihin on pääsy vain asiakassuhteen hallinnoinnista ja markkinoinnista vastaavilla henkilöillä.

Tietojen luovutus

Henkilötietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille, eikä siirretä Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle, ellei se ole palvelun teknisen toteuttamisen vuoksi tarpeellista. Mahdollisissa tietojen luovuttamisen ja siirtämisen tilanteissa noudatetaan tietosuojalainsäädännön vaatimaa tietosuojan tasoa ja muita tarvittavia turvatoimia.

Evästeet

Käytämme sivustollamme evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita. Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka selain tallentaa käyttäjän päätelaitteelle. Evästeet sisältävät nimettömän, yksilöllisen tunnisteen, jonka avulla voimme tunnistaa ja laskea sivustollamme vierailevat eri selaimet. Evästeiden ja muiden vastaavien tekniikoiden käytön tarkoituksena on analysoida ja kehittää palvelujamme edelleen käyttäjiä paremmin palveleviksi sekä kohdentaa mainontaa. Käyttäjä voi estää evästeiden käytön tai tyhjentää evästeet selaimen asetuksista.

Rekisterin suojaus

Suojaamme henkilötietoja asianmukaisin teknisin ja organisatorisin menetelmin. Tiedot kerätään tietokantoihin, jotka ovat palomuurein, salasanoin ja muin teknisin tietoturvakeinoin suojattuja. Tietokannat ja niiden varmuuskopiot sijaitsevat lukituissa ja vartioiduissa tiloissa ja tietoihin pääsevät käsiksi vain tietyt, ennalta nimetyt henkilöt.

Henkilötietojen säilytysaika ja hävittäminen

Henkilötietoja säilytetään niin kauan kuin niitä tarvitaan siihen tarkoitukseen, jota varten ne on kerätty ja käsitelty, tai sopimuksen täytäntöön panemiseen tai niin kauan kuin laki ja säännökset niin edellyttävät. Tämän jälkeen henkilötiedot tuhotaan asianmukaisesti.

Rekisteröidyn oikeudet

Rekisteröidyllä on seuraavat oikeudet:

  1. Rekisteröity pääsee pyytäessä häntä koskeviin henkilötietoihin liikesalaisuuden ja sisäisten arvioiden sallimissa rajoissa. Tarkastuspyyntö tulee lähettää edellä mainitulle yhteyshenkilölle kirjallisesti ja allekirjoitettuna sekä henkilön on tunnistauduttava luotettavalla tavalla.
  2. Rekisteröity voi pyytää tietojen oikaisua, jos tiedot ovat puutteellisia tai virheellisiä.
  3. Rekisteröity voi pyytää tietojen poistamista, milloin niiden käsittelyyn ei ole tietosuojaa koskevassa lainsäädännössä tarkoitettua ja rekisteröidyn suostumuksesta riippumatonta syytä.
  4. Rekisteröidyllä on oikeus rajoittaa henkilötietojen käsittelyä, jos tietojen oikeellisuus tai lainmukaisuus näin edellyttää, tai vastustamisoikeuden mukaisesti rekisteröity pyytää rajoittamaan henkilötietojen käsittelyä vain tietojen säilyttämiseen.
  5. Rekisteröidyllä on oikeus vastustaa tietojen käsittelyä suoramarkkinointitarkoituksiin Yrityksen oikeutetun edun perusteella.
  6. Rekisteröity voi pyytää tietojen siirtämistä toiselle rekisterinpitäjälle, mikäli se on turvallista ja teknisesti mahdollista.
  7. Rekisteröidyn tulee lähettää oikeuksiaan koskevat pyynnöt kirjallisena tai sähköpostitse seuraavilla yhteystiedoilla:

Petrea kuntoutus
Tarkastus-/muu henkilötietoihin kohdistuva pyyntö
satu.huolman@petrea.fi

Yritys vastaa pyyntöihin 1 kuukauden sisällä pyynnön esittämisestä, ellei ole erityisiä syitä pidentää vastaamisaikaa.

Sulje ikkuna